Sijoittaja

Laatu, ympäristö ja turvallisuus

Exel-konsernissa laatu, ympäristö ja turvallisuus ovat olennainen osa johtamista, jonka kehittäminen perustuu toimintapolitiikan pohjalta asetettuihin tavoitteisiin. 

Laatujärjestelmä

Exel-konsernilla on Bureau Veritas Certificationin myöntämä konsernisertifikaatti, joka kattaa kaikki konsernin yksiköt. Konserni arvioi yksiköiden tehokkuutta yhtenäisillä arviointiperusteilla. Johto seuraa arviointiperusteita ja määrittelee korjaavat toimenpiteet.

Toiminnanohjausjärjestelmä on keskeinen osa laatujärjestelmää, ja sillä on merkittävä rooli tiedonkulun hallinnassa liiketoimintaprosessien sisällä ja niiden välillä. Exel-konsernssa otettiin käyttöön yhteinen toiminnanohjausjärjestelmä vuonna 2008. Järjestelmä on käytössä Suomessa, Belgiassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa, ja se otetaan käyttöön konsernin kaikissa yksiköissä vuoden 2011 loppuun mennessä.

LinkClick.aspx
LinkClick.aspx

Ympäristö ja turvallisuus

Bureau Veritas Certification on myöntänyt Exel-konsernin Suomen ja Kiinan yksiköille ISO 14001 –ympäristösertifikaatin. Sertifioidun ympäristönhallintajärjestelmän käytäntöjä noudatetaan myös konsernin ulkomaan yksiköissä.

Exel on tunnistanut tärkeät ympäristönäkökohdat ja riskit. Niiden ja lainsäädännöllisten vaatimusten pohjalta on rakennettu ympäristöohjelma. Ympäristönäkökohtia seurataan ja mitataan lähestulkoon kaikissa yksiköissä. Säännölliset auditoinnit ja seuranta ovat tärkeä osa arviointiprosessia tavoitteena jatkuva systemaattinen parantaminen.

Työsuojelu ja työturvallisuusasiat ovat osa jokapäiväistä johtamista, ja niitä arvioidaan erilaisilla indikaattoreilla. Kaikissa yksiköissä on turvallisuusorganisaatio, jonka vastuut on määritelty.

Konserni kiinnittää edelleen erityistä huomiota kansallisten ja kansainvälisten lainsäädännöllisten vaatimusten täyttämiseen ja turvallisen ympäristön turvaamiseen työntekijöillemme ja naapurustolle kaikissa yksiköissämme.

Exelillä on merkittävä rooli erilaisissa teollisuusyhdistyksissä kuten EuCIA:ssa (European Composites Industry Association). Näin varmistamme sen, että hallussamme on viimeisin tieto ympäristöasioissa mukaan lukien ympäristöteknologian uutuudet ja uudet määräykset.

Exel Composites osallistuu aktiivisesti myös komposiittijätteen hyödyntämisprojekteihin eurooppalaisen ECRC-yhtiön osakkaana. Yhtiön tavoitteena on kehittää uusia sovellutuksia komposiittijätteen hyödyntämiseksi ja vaikuttaa eurooppalaiseen lainsäädäntöön osana Euroopan komposiittiteollisuutta.

ISO_14001_Certificate_Eng

Exelin ympäristöpolitiikka

Exel Composites Oyj sitoutuu kaikessa toiminnassaan noudattamaan ympäristölainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä. Ympäristöasioiden huomioonottaminen on luonnollinen osa yhtiön toimintaa.

Toimiakseen tavoitteidensa mukaisesti Exel

  • Sitoutuu noudattamaan jatkuvan parantamisen periaatetta kaikessa toiminnassaan sekä ehkäisemään ympäristön pilaantumista
  • Sitoutuu kehittämään tuotteitaan ja prosessejaan vähemmän ympäristöä kuormittaviksi ja materiaaleja tehokkaammin hyödyntäviksi
  • Käyttää ympäristön ja työntekijöiden kannalta turvallisia ja testattuja raaka-aineita ja prosesseja
  • Kouluttaa henkilökuntaansa tunnistamaan työnsä laatu- ja ympäristövaikutukset
  • Ylläpitää avointa tiedonvälitystä ja luottamuksellisia suhteita ympäristön asukkaiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa
  • Sitoutuu eurooppalaisen Vastuu Huomisesta (Responsible Care) -ohjelman tavoitteisiin

Nämä periaatteet toteutetaan ja dokumentoidaan yhteisen laatu- ja ympäristöjärjestelmän periaatteiden mukaisesti.

Exelin laatupolitiikka

Exel suunnittelee, valmistaa ja markkinoi ainoastaan sellaisia palveluja ja tuotteita, joiden laatu ja ominaisuudet täyttävät kaikki asiakkaan kanssa sovitut vaatimukset.

Jokainen Exelin palveluksessa oleva on vastuussa oman työnsä sekä vaikutusmahdollisuuksiensa mukaan myös Exelin kokonaisvaltaisen laadun tarkoituksenmukaisesta kehittämisestä. Henkilöstöä ja prosesseja kehitetään jatkuvan parantamisen periaatteella.

Exelin laatupolitiikka noudattaa ISO 9001 -standardin asettamia vaatimuksia.

Kaikki tuotteen laatuun vaikuttavat toiminnot suunnitellaan ja suoritetaan edellä mainitun standardin tai sen kanssa yhtäpitävän standardin määrittelemällä tavalla.