Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden esittely
Exel Oyj:n nimitysvaliokunta on ilmoittanut yhtiölle ehdottavansa varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Peter Hofvenstam, Göran Jönsson, Vesa Kainu ja Heikki Mairinoja toimikaudeksi, joka päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Lisäksi nimitysvaliokunta ehdottaa, että Reima Kerttula valittaisiin hallituksen uudeksi jäseneksi toimikaudeksi, joka päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäsenehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
Hallitukseen ehdotettu uusi jäsen Reima Kerttula (s. 1955) toimii tällä hetkellä toimitusjohtajana Tamfelt Oyj Abp:ssa. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta. Vuodesta 2007 vuoteen 2008 hän toimi Metso Paper Oy:n paperi- ja kartonkikoneyksikön johtajana ja vuodesta 2006 vuoteen 2008 Rautpohjan tehtaan tehtaanjohtajana.
Kari Haavisto ei ole enää käytettävissä uudelleenvalintaan.
Exel Oyj:n hallitukseen ehdotetut henkilöt esitellään yhtiön internet-sivuilla:
Hallituksen jäsenet »