Tilintarkastus
Yhtiöllä on varsinaisen yhtiökokouksen valitsema yksi tilintarkastaja. Tilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan tehtävä päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Ylin vastuu kirjanpidosta ja varainhoidon valvonnasta kuuluu Yhtiön hallitukselle. Tilintarkastaja antaa Yhtiön osakkeenomistajille lakisääteisen tilintarkastuskertomuksen Yhtiön vuositilinpäätöksen yhteydessä. Tilintarkastuksen tehtävänä läpi vuoden on todistaa, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot konsernin tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikaudella. Ulkomaiset tytäryhtiöt kuuluvat vuosittaisen tilintarkastusohjelman piiriin.
Hallitus tapaa tilintarkastajaa vähintään kerran vuodessa.
Lisäksi tilintarkastaja suorittaa tilikauden aikana valvontatilintarkastusta harkintansa ja Yhtiön kanssa sovitun käytännön mukaisesti.
Vuoden 2011 varsinainen yhtiökokous valitsi Yhtiölle yhden tilintarkastajan, joka on KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Juha Hilmola. Vuonna 2011 konsernin tilintarkastuspalkkiot olivat 173 (206) tuhatta euroa. Muita tilintarkastusyhteisön suorittamia palveluja ostettiin 20 (59) tuhannella eurolla.